Salpa-Jukola 2/3: Metsän armoilla

Okei, onhan tuosta edellisestä postuksesta kulunut jo “pari” kuukautta. Parempi silti myöhään kun ei milloinkaan, vai kuinka? Salpa-Jukola -trilogian ykkösosassa kerroimme muun muassa saapumisestamme kisapaikalle, tapahtuma-alueesta ja unettomasta yöstämme. Emme siis lainkaan itse suunnistuksesta. Nyt on aika korjata tuo epäkohta. Tässä sarjan kakkososassa kaikki joukkueemme seitsemän edustajaa pääsevät kertomaan omin sanoin omista osuuksistaan. Tuliko pahoja pummeja, dippasiko kukaan suohon ja löysivätkö kaikki edes takaisin lähtöalueelle?

1. osuus: Lauri (sijoitus 1149. – ero nopeimpaan +53.09)

Suunnistusviestin avausosuus vaatii kestävyyttä. Se vaatii kovuutta. Se vaatii röyhkeyttä. Asiaa olisi auttanut jos minulta olisi löytynyt noita piirteitä kun lähdin juoksemaan Virolahden yöhön lauantai-iltana 18.6.2011. Lähtöalueelle tallustellessa katselin huvittuneena kuinka osa kilpailijoista kirmasi pienellä metsäalueella ympyrää kuin hevoset maneesissa. Vaikka oli vielä valoissa, kirkkaat otsalamput vilkkuivat metsässä ja ilmassa oli sitä legendaarista suuren urheilujuhlan tuntua. Oli kannustavaa huomata ison kisäyleisön kerääntyneen lähtörinteeseen huutamaan ja kannustamaan ennen lähtölaukausta. Muutamaa minuuttia ennen lähtöä asetuin karttani eteen keskittyen kohta alkavaan suoritukseen. Päätin jo etukäteen että yrittäisin ketteränä painaa massan ohi oikeasta reunasta, sillä oletin keskialueen tukkeutuvan juoksijoista.

PAM! Lähtölaukaus ammuttin RUKin ilmatorjuntakonekiväärillä ja ihmismassa lähti vyörymään mutaista mäkeä ylös. Kirmasin suunnitelmani mukaan oikeaan laitaan, mutten kehdannut tunkeä pienistä raoista ihmisten läpi, vaan maltillisesti hölkkäsin jonossa muiden perässä, välillä kuitenkin hyödyntäen aukenevat tilaisuudet. Totesin nopeasti, ettei karttaa kannata vielä liikaa tutkailla, sillä jos nyt kompastuisin kantoon ja kaatuisin piikkareilla juoksevan ihmismassan alle, olisi peli pelattu siltä päivältä.

Hieman ennen K-pistettä päästiin tielle ja pääsin lukemaan karttaa. Päätin valita suorahkon reitin lammen vierustan kautta isommalle tielle, ennen varsinaista etenemistä rastille 1-198. Sehän meni hieman puihin. Vaikken ollutkaan valinnut reittiäni yksin, totesin maaston sen verran hitaaksi että kannattaisi valita seuraavilla kerroilla isompi tie ja ottaa hieman takkiin matkan pituudessa. Ensimmäinen rasti löytyi kuitenkin ongelmitta ja homma alkoi vaikuttaa hauskalta.

Suorinta tietä eteneminen kakkoselle, numero 2-154. Edellä oli mennyt jo niin iso porukka että umpimetsäkin tuntui tallatulta vaelluspolulta. Rastia lähestyttäessä koin psykologisen sodankäynnin vaikutuksen. Vierussuunnistajat huutelivat joukolla mitä rastia ovat hakemassa, etsivät muita kohtalotovereita ja vastailivat näihin kyselyihin. Koska _kukaan_ huutelija ei ollut hakemassa minun numeroani ja olin jo itsekin epävarma olenko kiivennyt kalliota liian pitkälle ja ohittanut rastin, aloin epäröimään. (Ei olisi kannattanut, niinkuin tulin myöhemmin huomaamaan.) Mutta nyt pysähdyin, tutkin karttaa, peräännyin. Aloin laskeutumaan kalliota koska uskoin nousseeni liian ylös. Hain uudestaan vauhtia alhaalta kun olin löytänyt varman kiintopisteen. Kipusin rastille ja huomasin sen olevan kalliomuotouman takana piilossa, vain n. 20m päässä kohdasta jolla olin alkanut epäröimään. Tässä vaiheessa homma ei vaikuttanut hauskalta, vaan minua vitutti oma kyvyttömyyteni.

Lauri (edessä) ja Leo (takana) juoksivat joukkueen ensimmäiset osuudet.

Seuraavat rastit olivat onneksi helppoja ja juoksu kulki. Ohitin mukavasti porukkaa suorilla ja käytin titä hyväksi miten pystyi. Tässä vaiheessa olin jo oppinut ettei kannata lähteä sooloilemaan, vaan mennään kiltisti niitä uria joita edellämenevät ovat jo tehneet. Pääsinkin ongelmitta rastille 6-146, jolloin tuli taas takapakkia. Tässä vaiheessa oli jo pilkkopimeää ja rasti oli tiheän metsän reunassa. Valoja heilui joka puolella ja ihmiset huutelivat hurmoksissaan kolmea eri rastikoodia. Yritin lukea karttaa minkä pystyin mutten löytänyt läheltä yhtään varmaa kiintopistettä. Vaikka etenin mielestäni oikeaan suuntaan, päädyin väärälle rastille. En yllätyksekseni ollut sokea linnunpoikanen yksin, vaan rastilla oli torikokouksen verran ihmisiä ihmettelemässä missä meidän rasti on. Kurkkasin olan yli kun rastia leimaava näytti toiselle eksyneelle millä rastilla nyt seisomme. Sain vainun ja syöksyin metsään. Parinkymmenen metrin päästä tiheän metsän keskeltä löytyi oikea rasti ja olin huojentunut. Mutta taas meni 10 minuuttia hukkaan.

Kahden eksymisen jälkeen olin jo oppinut miten täällä kuuluu suunnistaa, enkä tehnyt enää suurempia virheitä. Lähestyin jatkossa rasteja maltillisemmin ja vaikka eteneminen olikin juoksemista jonossa, yritin pitää koko ajan näppituntumaa siitä missä mennään. Juomapisteitä oli sopivin välein ja rastit löytyivät melko mukavasti. Juoksu alkoi kuitenkin painaa ja jouduin kävelemään aina kun maasto alkoi nousta. Olisi pitänyt treenata juoksua enemmän. Mutta nyt ei auttanut enää harmitella, vaan käyttää tasaisesti se energia mitä kehossa oli, jottei tulisi uupumista.

Toiseksi viimeisen rastin jälkeen alkoi loppu häämöttää ja aloin päästellä metsän läpi minkä jaloista enää lähti. Kisakeskuksen selostus alkoi kuulua metsän läpi, mikä taas antoi lisävirtaa kiriä kovempaa. Ah, viimeinen leimaus ja sitten loppuspurtti aidattua polkua vaihtoalueelle. Kaivoin kartan telineestä, bongasin huutelevan Leon aidan tuolta puolen ja horisin viimeisiä vinkkejä ennen kuin päästin Leon matkaan. Tai no… Loppuaikani 11,5km osuudella oli lopulta 2:03, joka oli melkein tuplasti enemmän kuin kärkijoukkueella 🙂

2. osuus: Leo (sijoitus 1277. – ero nopeimpaan +1.28.06 – tiimin sijoitus osuuden jälkeen 1223. – ero kärkeen +2.17.21)

Oma osuuteni alkoi heti mokalla, kun unohdin ottaa Laurilta yhteisen otsalampun. Onneksi tajusin asian heti, kun kartasta ei erottunutkaan mitään, ja sain Laurin karjuttua takaisin aidalle. A2-kokoinen kartta tuntui massiiviselta ja 24 rastia tolkuttomalta määrältä, mutta lähdin kuitenkin painamaan pusikkoon adrenaliinit suonissa.

Homma lähti sujumaan, kun tajusin, miten urien kanssa leikitään. Silti itsevarmuus oli monesti koetuksella, samoin ylpeys, kun rastikoodien huutelu alkoi. Yritin keskittyä omaan peliin, mutta päädyin silti seitsemännellä rastilla väärään letkaan. Siitä selvittiin vähällä, mutta 14. rasti aiheutti älyttömän pummin. Rastin lähellä oli radiomasto ja lintutorni, jotka oli molemmat merkitty samalla karttamerkillä. Toinen merkki vain oli rastinumeron alla, enkä hämmennyksissäni huomannut tornia pimeässä – etsin siis rastia radiomaston edustalta lähes 10 minuuttia. Kyllä sapetti.

Loppumatka pitkine metsäsuorineen meni väsymyksen ja harmituksen vuoksi sekavissa tunnelmissa. Oli koko ajan valoisampaa, ja olin jo varma, että tavoite tulla maaliin ennen auringonnousua on mokattu. Ajantaju oli tiessään, kun vihdoin pääsin paahtamaan jäätävän loppukirin vaihtoalueella. Huojennus olikin suuri, kun näin kisakeskuksen isosta kellosta, että auringonnousuun kello 3.39 oli vielä neljä minuuttia. Ja Tommi matkaan!

3. osuus: Tommi (sijoitus 893. – ero nopeimpaan +56.43 – tiimin sijoitus osuuden jälkeen 1130. – ero kärkeen +3.09.42)

Saapuessani lämmittelyalueelle moninkertaista suunnistuksen maailmanmestaria Thierry Gueorgiou’ta, joka juoksi samaa osuutta kuin minä, ei näkynyt missään. Olikohan hän eksynyt leirintäalueella? Tämä asia mielessä otin muutamia juoksuaskelia ja Leon tullessa maaliin päivä alkoi jo sarastamaan. Leo neuvoi seuraamaan metsään muodostuneita uria, joita pitkin pääsee lähes suoraan rasteille. Vilkasimme nopeasti karttaa, mutta Leo ei osannut kertoa sen tarkemmin rasteista. Huomasin oman osuuteni jälkeen, että kilpailun timmellyksessä tuli kiinnitettyä hyvin vähän huomiota reitin kokonaiskuvaan ja osa rasteista oli jo tyystin unohtunut. Otsalamppua ei Leon sanojen mukaan enää tarvinnut, joten minulla oli kaikki tarpeellinen ja lähdin juoksemaan kohti K-pistettä. Matkalla K-pisteeseen säädin vielä nopeasti varusteet kuntoon ennen reitin valitsemista.

Halusin ottaa alun varman päälle, jotta pääsisin hyvään rytmiin mahdollisimman nopeasti. Näin ollen lähdin ensimmäiselle rastille turvallisesti läheistä tietä pitkin. Tietä pitkin pääsi juoksemaan noin kilsan verran, joten jalat sai hyvin auki ja leveällä tiellä oli helppo ohittaa ensimmäiset kilpakumppanit. Tie päättyi kielletylle alueelle ja siitä olikin aika helppo löytää ensimmäiselle rastille. Rastilta lähti 2 uraa ja kompassilla oli helppo valita oikea suunta. Seuraavat 2 rastia löytyivät helposti uran varrelta ja itseluottamuksen kasvaessa lisäsin vauhtia. Ennen nelosrastia hörppäsin urheilujuomaa juomarastilla ja säntäsin eteenpäin.

Ennen viestin alkua "pitkän yön" juossut Tommi otti rennosti.

Vitosrastilta lähtevä ura johti länteen, vaikka seuraava rasti oli luoteessa. Seurattuani hetken uraa päätin oikaista ja suunnistaa kompassilla metsän toisella puolella poikittain kulkevalle tielle. Viivasuunnistus onnistui hyvin ja tulin suunnilleen siihen mihin olin suunnitellutkin. Tien mutkista päättelin sijaintini ja lähistöltä lähtikin taas seuraava ura suoraan seiskarastille. Rastit 7-11 sijaitsivat vierekkäisillä kallioilla ja jyrkänteillä. Maasto oli yhtä vuoristorataa. Onneksi jalkoja riitti ja muiden kilpailijoiden hiljentäessä vauhtia ylämäissä, en hirveästi säästellyt ja juoksin ohi heti kun kapeilla urilla oli mahdollista. Rastin 11 jälkeen oli onneksi seuraava juomarasti. Join pari lasillista urheilujuomaa, mikä hieman kostautui, kun juomat eivät meinanneet imeytyä kunnolla. Tilanne helpotti kuitenkin tultaessa rastille 14, missä tapahtui ensimmäinen pieni haparointi. Olisi pitänyt luottaa, että rasti on aivan uran varrella. Virhe oli kuitenkin omalla mittapuulla hyvin pieni ja matka jatkui.

Rastilta 20 oli noin 1,4 kilometrin matka seuraavalle rastille ja urien kääntyessä hieman väärään suuntaan päätin toistamiseen lähteä omaa reittiä pitkin. Tämä osoittautui hyväksi valinnaksi ja löysin taas helposti rastiväliä nähden poikittain kulkevan tien ja viereisen juomarastin. Rastilla 21 tein virheen, johon kului muutama minuutti. Uran kääntyessä jyrkästi pohjoiseen sijoitin itseni väärän jyrkänteen reunalle ja etsin rastia väärästä paikasta. Tässä kohdassa, ensimmäistä kertaa osuudellani oli monia muitakin eksyneitä ja useampi suunnistaja kyseli rastin sijaintia. Lopulta rasti löytyi jälleen kerran aivan uran vierestä hieman pohjoiseen kääntyvän mutkaan jälkeen. Olisihan se pitänyt arvata!

Seuraavat rastit löytyivät helposti ja alkoi pikku hiljaa tuntumaan siltä, että maali lähestyy, kun ympärillä kulki ristiin rastiin uria pitkin juoksevia kilpailijoita. Tässä vaiheessa kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota siihen, että matkassa oli jo runsaasti 5. ja 6. osuuden juoksijoita. Emme siis olleet kuin pari osuutta kärkeä perässä ja Team HeiaHeia.comin ankkuri, kivenkova Joona, pystyisi edelleen normisuorituksella nostamaan meidät kärkikahinoihin. Aivan varmasti. Tässä kohdassa tein suoritukseni suurimman virheen, kun juoksin täysin rastin 24 ohi seuraavalle rastille. Kenties hapot olivat viimeisiä mäkiä ylös juostessa nousseet päähän asti. Lähdin taaksepäin etsimään parin sadan metrin päässä lymyilevää rastia, joka löytyikin sitten helposti. Rastin 26 kohdalla maalialueen äänet alkoivat jo kuulumaan ja kiristin edelleen vauhtia. Kapealla uralla ei ollut hirveästi ohitusmahdollisuuksia, mutta viimeisen rastin jälkeen maalialueelle johti merkitty tie ja pääsin juoksemaan koko sydämeni kyllyydestä. Markon kannustushuudot lämmittelyalueelta ja satojen katsojien hurraus antoivat sen viimeisen sysäyksen, jolla pystyin hapoista huolimatta puristamaan täysiä maaliin asti. Viimeinen leimaus ja sitten etsimään karttaa. Ensikertalaisena poimin sitten kaikki kartat lokerosta. Valpas toimitsija huomasi heti, että nyt oli muutama ylimääräinen kartta mukana ja ihmetteli mitä teen. Niin ihmettelin minäkin. Joitakin kymmeniä sekuntteja myöhemmin pääsin ojentamaan oikean kartan Markolle.

Hengityksen tasaantuessa maalialueella huomasin, että kärkijoukkueiden ankkurit olivat jo lähestymässä maalialuetta. Ehkä täydet katsomot eivät olleetkaan saapuneet katsomaan ja hurraamaan juuri minulle. Fiilis oli silti aivan mahtava, kun juoksu oli kulkenut ja rastit olivat löytyneet. Elämäni ensimmäinen Jukola oli nyt omalta osaltani takana ja Marko lähetetty onnistuneesti matkaan!

4. osuus: Marko (sijoitus 763. – ero nopeimpaan +42.11 – tiimin sijoitus osuuden jälkeen 1048. – ero kärkeen +3.50.56)

Tommin karttaepisodin jälkeen nappasin kartan itselleni. Vaihdoimme Tommin kanssa muutaman sanan ja ryntäsin matkaan kohti K-pistettä. Ensimmäisen kunnon vilkaisun karttaan tein vasta K-pisteen nähtyäni, ja totesin osuuden alkavan parilla pitkähköllä rastivälillä. Jo ensimmäisellä välillä juoksijoiden tallomana syntynyt ura sotki hieman kartanlukuani, mutta muutaman kiintopisteen avulla osasin kuitenkin suunnilleen odottaa rastin osumista kohdalle. Toiselle rastille lähdin hakemaan kompassisuunnalla tarkkaa lähestymistä, mutta ajauduin siltikin hieman sivuraiteille. Onneksi pari kiintopistettä auttoivat jälleen korjaamaan suuntaa, eikä pahaa virhettä pääsyt syntymään.

Kisakeskuksen kartan ohella myös varsinainen suunnistuskartta pysyi Markon näpeissä hyvin.

Seuraavat rastivälit olivat huomattavasti lyhyempiä, mutta tarkkana piti olla. Rastit osuivat kuitenkin kohdalle varsin vaivattomasti, ja näppituntuman mukaan olin poiminut alkumatkasta jo useita päänahkoja. Kuudennelta rastilta (149) oli jälleen pidempi siirtyminen rastille seitsemän (153). Rastivälin alku oli haastavaa laskeutumista syheröisessä maastossa osin jyrkänteiltä loikkien. Onneksi rastivälin puolivälissä ollut tie tarjosi tilaisuuden tarkistaa suunnan. Siitäkin huolimatta suuntavaisto herpaantui ja ajauduin rastista liiaksi länteen. Ensimmäinen kunnon pummi oli valmis, sillä vaikka nopeasti tajusinkin olevani väärässä paikassa – en heti onnistunut paikantamaan itseäni kartalta. Hukkaminuutteja kertyi, kun ensimmäinen korjausliike tuli vieläpä tehtyä väärään suuntaan.

Tämän välin jälkeen helpottui jälleen. Pari lyhyttä rastiväliä sujui vähin vaivoin, ja yli puolet rasteista oli jo pian haettu. Yhdenneltätoista rastilta (126) moni suuntasi kahdennelletoista rastille (166) linnuntietä, mutta itse päätin välttää mäelle kapuamisen ja otin rastivälin varman päälle tietä pitkin. Vaikea sanoa oliko valinta onnistunut, mutta ainakin rasti löytyi mutkattomasti. Seuraava väli olikin koko osuuteni pisin, mutta tiepätkä helpotti senkin lukemista merkittävästi. Rastia edeltäneissä ylämäissä matka alkoi jo painaa, mutta askel oli vielä yllättävänkin lennokasta ja rastikin löytyi mainiosti.

Toinen pummi ennätti kuitenkin tahrimaan hyvän suorituksen lopun. Neljästoista rasti (55) ei ollut kovin kaukana edellisestä, ja lähtösuuntakin oli tismalleen oikea. Pienen kummun takana ollut rasti meni kuitenkin täysin ohi silmien, ja vasta reilun sadan metrin ja yhden ojanylityksen jälkeen hoksasin mitä oli tapahtunut. Pari painokelvotonta sanaa, käännös takaisin ja leimaus. Liekö väsymys verottanut miehestä parhaan huomiokyvyn? Loppu sujuikin sitten jo nautiskellen, ja viimeiset rastit löysi melkeinpä vain seuraamalla kisakeskuksesta kantautuneita ääniä. Mahtava fiilis! Vielä kun Ari olisi ollut aidalla valmiina…

5. osuus: Ari (sijoitus 1122. – ero nopeimpaan +1.07.07 – tiimin sijoitus osuuden jälkeen 1036. – ero kärkeen +4.52.27)

Oma osuuteni alkoi vahvasti, sillä juuri ennen lähtöalueelle saapumista tajusin unohtaneeni kompassin. Tämän vuoksi Marko joutui odottamaan kolme minuuttia turhaan. Markon löytämisessä ei sinällään ollut ongelmia – raivoisan “ARI”-huudon lähtöpiste oli helppo löytää. Kartan saatuani tutkailin sitä hetken, ja siinä vaiheessa se näytti täysin mahdottomalta.

En tästä lannistunut, vaan pidin mielessäni “seuraa uria”-neuvon. Alku sujui varsin mallikkaasti kombinaatiolla suunta kompassista + urien seuraaminen. Juoksukin tuntui kulkevan nolla-yöunista huolimatta. Ensimmäinen pummi tuli (muistaakseni) 5. rastin kohdalla, kun päädyin nopeasti rastiympyrän sisään, mutta kahden kiven väliin ovelasti piilotettua hajontarastia ei vaan millään meinannut löytyä. Tämän jälkeen sattui reitin ylivoimaisesti pahin pummi: otin suunnan kutosrastille väärin. Lopulta sain muutamasti maastonpiirteestä sijainti kiinni, ja kas vain – olin päätynyt lähes kilometrin liian länteen. Onneksi lähellä oli tie, jota pitkin pystyi juoksemaan vauhdikkasti itään päin.

Kutosrastin jälkeen rastit löytyivät jälleen mukavan vauhdikkaasti, kunnes edessä oli reitin ylivoimaisesti pisin rastiväli (13->14?), linnuntietä noin 1,5 km. Luotin kompassista ottamaani suuntaan, mutta tienylityksen jälkeen päädyin kuitenkin väärälle uralle. Onneksi mukana oli myös muita, joille oli näin käynyt ja viiden minuutin härdellin jälkeen päädyin rastille. Tämän jälkeen pari rastia sujui ilman erityisiä mokia, kunnes kolmanneksi viimeisellä rastilla päädyin väärälle hajontarastille. En ollut tässä vaiheessa täysin kartalla, joten oikean rastin löytäminen oli jokseenkin haastavaa.

6. osuus: Mikko (sijoitus 1194. – ero nopeimpaan +1.16.46 – tiimin sijoitus osuuden jälkeen 1074. – ero kärkeen +6.08.07)

Täytynee myöntää, että alkuinnostus iski kovaa. Valitettavasti, kuten usein, arjen realiteetit iskivät vastaan, enkä päässyt harjoittelemaan suunnistusta siinä määrin missä olisin halunnut. Satunnaisten iltarastien jälkeen pääsin kuitenkin lopulta itse kisapaikalle, valmiina koitokseen.

Ari (keskellä) ja Mikko (oikealla) huokuivat voitonvarmuutta.

Lauri, Leo, Tommi, Marko ja Ari olivatkin jo lähteneet matkaan, tulleet maaliin tai aloittamassa osuuttaan, kun minä vielä nukuin. Ihana punahohtoinen telttamme mahdollisit lyhyiden mutta sitäkin sekavampien unien ottamisen. Siinä sitten herätessäni en tiennyt miten päin olla. Markon herätyksestä kuitenkin ymmärsin tai muistin, että minunhan on aika lähteä suunnistamaan.

Otin Joonan mukaan, sillä meillä oli molemmilla yhteislähdöt kuta kuinkin samaan aikaan. Saimme siis miltei kokea saman kuin Lauri, lähtiessään ensimmästen joukossa tämän vuoden Jukolaan. Aamu oli jo valjennut, ja lähtöareena alkoikin täyttyä kisaajista. Omalla osuudellani oli osallistujia aina kolmannelta osuudelta kuudenteen, joihin itsekin lukeuduin. Enää ei auttanut muuta, kuin odotella lähtölaukausta.

Lähtiessäni sain kartan nopeasti käteeni, mutta väkeä oli niin paljon, että jäin mottiin massan keskivaiheille. Olin tilanteesta niin hämmentynyt, että juoksin eteenpäin vain tajutakseni, että olin mennyt omasta rastistani ohi ihan kunnolla. Ensimmäinen rasti, ensimmäinen pummi.

Päätin virheestä karaistuneena ryhdistäytyä ja lähdin pinkomaan oikein kunnolla. Ohittelin varmasti kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä ja aloin uskoa hyvään tulokseen. Väsymys painoi, mutta jukolanhohdossa en kiinnittänyt siihen huomiota. Tuloksia jälkeenpäin katellessa, huomasinkin sijoituksen nousseen ensimmäisen rastin jälkeen hyvää tahtia. Sitten tulikin kolmanneksi viimeinen rasti. Keskittymiseni herpaantui väsymyksen johdosta ja juoksin ohi. En oikein havainnollistanut enää missä olin ja pitkään haparoitua viimein pääsin omalle rastilleni. Aikaa tähän kului reilut 25 minuuttia. Siinä ehdinkin tippua oikein urakalla taas alaspäin.

Kun olin taas tietoinen sijainnistani, tiesinkin tämän kirkkaasti. Loppu ei tuottanut enää juurikaan vaikeuksia ja pääsin juoksemaan maaliin. Kiitos happokestävyyteni, ohitin muutaman viimeisessä kaarteessa ja väsyneenä, mutta iloisena leimasin itseni maaliin. Pari pahempaa pummia, mutta kuitenkin sain olla ylpeänä päästessäni maaliin hyväksyttävä tulos taskussa.

Jukola oli kaiken kaikkiaan todella erilainen kokemus kuin olin ajatellut. Kisa oli lähestulkoon pelkkää kilpajuoksua. Vain rastialueella piti olla tarkkana. Mikäli olisin hallinnut väsymykseni paremmin, uskoisin, etten olisi tehnyt viimeistä pummia. Noh, mennyt on mennyt, ja tulos oli ensikertalaiselta silti varsin oiva. Koko joukkue saa olla ylpeä viimeisestä tuhannen parhaan joukkoon mahtuvasta sijoituksesta. Kiitos kaikille mahtavasta kokemuksesta!

7. osuus: Joona (sijoitus 697. – ero nopeimpaan +59.08 – tiimin sijoitus osuuden jälkeen 999. – ero kärkeen +7.06.34)

Kymmeniä tuhansia osallistujia ja katsojia: Virolahden pellolla oli runsaasti toimintaa ja suuren urheilujuhlan tuntua. Tiesin tosin jo ennalta, etten pääsisi metsään kuin vasta myöhään aamulla tai viimeistään ankkureiden yhteislähdössä.  Olisi erittäin epätodennäköistä, että kaikki muut ehtisivät suunnistaa omat osuutensa ennen viimeistä yhteislähtöä.

Huonosti nukutun yön jälkeen vääntäydyin lähtö- ja maalialueelle hieman ennen omaa lähtöaikaani. En päässyt enää lähtemään viestimuotoisessa vaihdossa, vaan ankkureiden omassa yhteislähdössä hieman ennen yhdeksää aamulla. Lähtijöitä oli tässä joukossa varmasti monta sataa, yli tuhannen sarjasta varmaan suurin osa.

Harmikseni jouduin toteamaan heti lähdön jälkeen, ettei henkilökohtaiselle yksilösuoritukselle ollut ainakaan heti tilaa. Polku vei suoraan rastilta toiselle, eikä tallatun reitin vieressä ollut mielekästä juosta. Toisaalta tulin ajatelleeksi, miten ihmeessä huipputiimien jäsenet hekin kirmaavat samoissa ryteiköissä, mutta ilman apukeinoja.

Matkan varrella ei juoksemisen puolesta tullut sen kummempia ongelmia vastaan. Suunnistuskengät tuntuivat yhtä mukavilta ja pitäviltä kuin harjoitellessakin. Voima- ja energiatasapaino pysyi mallikkaana koko matkan, mitä nyt ylämäissä oli välillä hieman syytä säästellä.

Todettakoon, ettei suunnistuksellisesti suoritus ollut haastavuudeltaan samaa tasoa kuin kevään kuntorastien pähkinät. Käytännössä rastilta toiselle mentiin, osin yhteislähdön takia, kompassi kädessä ja letkaa seuraten. Juoksureitit olivat jo selkeästi painuneet maille ja mannuille, ja monasti suurin haaste oli se, ettei juokse edellä kulkevan päälle.

Joonan ankkurisuoritus nosti joukkueen tuhannen parhaan joukkoon.

Ihmetyksekseni osa porukasta oli enemmän kuin tosissaan suorittamisen kanssa, vaikka kärki oli jo maalissa. Muutamalla rastilla oli enemmän yleistä palloilua, ennen kuin joku äkkäsi rastipaikan. Seurauksena kymmenet suunnistajat laittoivat taistelukiimassaan myllyn pystyyn, eikä leimaamisesta tullut moneen minuuttiin yhtään mitään. Hyvä pojat!

Yön sateet olivat päivän edetessä muisto vain. Ainoastaan suolla ja metsäisillä pätkillä saattoi kastella jalkansa. Juomapisteet tulivat tarpeeseen, sillä aurinko lämmitti mukavasti avokallio-osuuksilla ja varvikossa edetessä.

Pitkän kierroksen jälkeen tullessani kohti viittä viimeistä rastia mieliala nousi kummasti. Jaloissa oli vielä potkua, eikä minulla ollut epäilystä siitä, että olisin suunnistanut vääriä rasteja matkan aikana.

Viimeiseltä rastilta maaliin kirmasin juuri niin lujaa kuin jaloistani pääsin. Yllätyksekseni Mikko saapui lähes täsmälleen samaan aikaan maaliin kuudennelta osuudeltaan. Muut ääliöt olivat maalialueella meitä vastassa ja kannustamassa. Salamannopean maalileimauksen jälkeen Jukola oli tältä vuodelta ohi!